Leevi Ahopelto
Mies ja Näky
“Valtavat Karjalan havupuut pistoutuivat kuin tulitikut puna-armeijan kranaattien ja tykistötulen karkeissa kourissa. Väsyneet Suomen sotilaat taistelivat ylivoimaista vihollista vastaan ja pelkäsivät. Jokaisen miehen väsyneessä mielissä takoi yksi ajatus: koti ja isänmaa on turvattava maksoi mitä maksoi. Moni maksoikin suurimman hinnan, oman elämänsä. Kotirintamalla surtiin. Mustiin pukeutunet sotalesket olivat tuttu näky kaupungeissa ja kylissä. Sotaorpojen itku ja ikävä kaikui kaikkialla. Monet taistelijat menettivät terveytensä; jalkansa, kätensä, näkönsä, mielenterveytensä. Sotainvalidien tuska vyöryi koteihin jäädäkseen.”
"Vaito oli selvinnyt hengissä. Hiljaisuus laskeutui kannaksen ylle. Palaneet puunrungot, tykinammusten möyhimä maasto, tuhoutuneet talot kertoivat karua kieltään siitä, mitä ihmisen järjettömyys voi saada aikaan. Väsyneet, likaiset ja rähjäiset sotilaat kuuntelivat hiljaisuutta. Se oli epätodellista kaikkien kauheuksien jälkeen. Taistelutoverit eivät juuri jaksaneet riemuita, mutta jotenkin rauhaa olisi juhlittava....."
"Anna-Liisa oli myös kokenut sodan kauhut, sillä hän oli lähtenyt 18 vuotiaana lotaksi. Eikä vain kahvia tai korvikkeita keittelemään, vaan nuori nainen halusi suoraan syvään päätyyn, kenttäsairaalaan haavoittuneita auttamaan ja kaatuneita valmistelemaan kotipuoleen lähetettäviksi. Sotakokemukset vaikuttivat häneen syvästi, ja hän kantoi muistoja koko elämänsä. Omien veljien sankarikuolemat viilsivät syvät haavat nuoren naisen sisimpään. Uskoontulo muutti kuitenkin kaiken..."
